
YRITYSTONTIT
Kuortaneen kunnalla on tarjolla valmiiksi kaavoitettuja hyvin saavutettavia ja laadukkaita yritystontteja moneen tarpeeseen.
HAAVISTO
Toimiva sijainti keskustan ja Mäyryn välisellä alueella kantatie 66:n vieressä. Alue soveltuu monipuolisesti teollisuuden tarpeisiin, ympärillä mm. metalliteollisuutta, huolto- ja korjaamotoimintaa. Alueella myös kaavoittamatonta alaa laajempien projektien suunnitteluun.
SAMPOLA
Sampolan yritysalueelle sijoittuu monipuolisesti palveluja ja teollisuutta. Sampolan sijainti on erinomainen lähellä keskustaajamaa. Sampolan laajennusalueelle kaavoitettu valmiiksi toistakymmentä teollisuustonttia ja lisäksi kantatie 66 varressa on huoltoasemalle kaavoitettu tontti.
KESKUSTAAJAMA
Kuortaneen keskustaajamasta löytyy tontteja, jotka soveltuvat esimerkiksi palvelualan yrityksille. Osa tonteista Kuortaneen Urheiluopiston ja sen asiakasvirtojen läheisyydessä. Useat tontit mahdollistavat myös liike- ja asuinrakentamisen yhdistämisen.
MÄYRYN RISTEYS
Liikennevirtojen varrella kantatie 66 ja 697:n risteys on logistisesti loistava sijainti. Alueella liikenneasema ja mahdollisuus kehittyvälle palveluliiketoiminnalle.
Kaavoitetut yritystontit löydät Kuortaneen kunnan kotisivuilta:
Lisätietoja yritystonteista:
Aapo Petäjäniemi, elinkeinovastaava,
p. 040 505 7802, aapo.petajaniemi(at)kuortane.fi
Teemu Puolijoki, kunnanjohtaja,
p. 050 406 6645, teemu.puolijoki(at)kuortane.fi


